Tervetuloa Lammin salibandyn kotisivuille!

Lammin salibandy ry on rekisteröity helmikuussa 2002. Monia vuosia oli tahkottu lajin esiastetta sählyä Lammin saleissa. Pitkään oli ollut haluja lähteä kokeilemaan taitoja eri sarjoihin, kunnes kaudelle 2001-02 lähdimme kovatasoiseen Lahden kortteliliigaan ylimmälle tasolle. Loistavasti menneen kauden jälkeen sijoitumme kolmanneksi kolmentoista joukkueen sarjassa. Tämän jälkeen usko kykyihimme vahvistui ja liityimme Suomen Salibandyliittoon ja sitä kautta pääsimme osallistumaan valtakunnallisiin sarjoihin. Sisä-Suomen alueella alin taso oli 5.divisioona, ja sieltä oli meidänkin aloitettava. Pelit menivät kaudella 2002-03 aivan loistavasti. Kuusitoista ottelua pelattiin, eikä ainuttakaan tappiota tullut. Maalisuhdekin oli murskaava;130 tehtyä ja vain 32 päästettyä maalia. Kausi 2003-04 pelattiin nelosessa ja siitäkin noustiin vuodessa ja sen jälkeen onkin pelattu 3-divaria vaihtelevalla menestyksellä.

 


Uutiset

Taas on parhaita palkittu (25.4.2009)
Lammin Salibandy kokoontui perjantaina juhlimaan kauden päätöstä Tuuloksen Kapakanmäelle neljän jouk..

Lasb try-out (14.4.2009)
Lasb etsii pelaajia miesten ja A-junioreiden joukkueisiin Hämeenkosken monitoimihallilla Su 10.5 kl..

Onnea SB Vilttiketju!! (21.3.2009)
Perinteinen ja odotettu Ykkös-Grilli -turnaus on tältä vuodelta saatu pelattua ja pitkän päivän jälk..

17.03.2009  YkkösGrilli-turnauksen otteluohjelma
17.03.2009  Lammin salibandy II- divisioonaan
10.03.2009  Lasb voittoihin tärkeissä otteluissa
05.03.2009  Ykkös-Grilli -turnaus
27.02.2009  Lasb:lla menestys omissa käsissä
28.01.2009  Lasb:lla ratkaisupelit edessä